Monia – en kuitenkaan sunnuntaisia puheitani, sunnuntai elää ei niinkään ajassa vaan sävyssä. Sunnuntai alkoi ennen minua. Silmät, vaivalla löydän jostain luomien takaa. Taivaassa kahvia. Kahvia. Taivaassa. Etsiessäni miestä, jonka uskon asuvan tässä kehossa, leikin hetken onton, metallisen, roskakorin kuminalla. Katseeni tapaa kynän raadon. Hautoo kahta täydeksipiirrettyä arkkia. Muistan pienimuotoisen renessanssin syntyneen eilen. Kollaasit tietävät enemmän kuin ehdin puhua tunneissa. Kaipaan sanaa joskus. En laskenut viikkoja, en muistanut päiviä.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
