Sanotaan,
että suru ja epätoivo
synnyttävät kauneimmat lauseet.
Olen yrittänyt.
En voi sanoiksi sinua pukea.
Sinua,
enkä kaipuuta ja kipua
kun syksyssä huudan suruani.
Huudan ja kiljun sanatonta epätoivoa,
jonka otin mukaani viimeiseltä leposijaltasi.
Selite:
2.11.2020
Rakas ystävä, siitä on jo 11 vuotta ja yhä olet päivittäin ajatuksissani. Aina aamuisin kun lataan pressopannun, muistelen kuinka opetit minut keittämään kahvia. Aamut ovat yhä meidän.
Tänään päätin aloittaa jälleen runojen kirjoittamisen.
***
5.12.2020
Rakas ystävä, siitä on nyt puoli vuotta, ajattelen sinua yhä päivittäin.
Muistan aina kuinka kohtasimme ja kuinka kuulin palasten loksahtelevan yhteen. Tulen muistamaan ikuisesti myös viimeiset tuskaiset henkäyksesi ja viimeisen taistelun.
Niinä hetkinä, minustakin kuoli pieniä palasia sieltä täältä mutta niinä hetkinä opin myös elämästä ja kuolemasta.
Kiitos kun sain tuntea sinut, olla ystäväsi ja kiitos kun sain olla vierelläsi viimeiseen asti.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aina ei ymmärrä miksi?
Olet mahtava runoilija,
jalokivien säteilyä runoissasi
Kaunis on runosi kaipaus! Myös punateksti kosketti! Voimia!
Runosta näkee selvästi tuskasi, se tarkoittaa usein, että runo on ainakin jollakin tasolla hyvin kirjoitettu. Tykkäsin runosta, siitä huolimatta, että aihe on hyvin surullinen.