Hiljaisuuden keskellä voin tuntea sen,
kivun viiltävän ja tuskaisen.
Olen yksin sen kanssa ja kuuntelen, mitä kertoo
ystävä tuskainen.
Opettelen sanoja uusia, kehoni kieltä ja tuntuu
ettei elämässäni ole mitään mieltä.
Hiljaisuuden keskellä kipu reittejään kulkee, elämäni ovia
kysymättä sulkee.
Yksinäinen mieli, on tämän tuskaisen kivun kieli.
Ymmärränkö sitä lainkaan?? Mietin miksi kaveriksi kipuni sainkaan.
On sillä tarkoitus, kun vain ymmärtäisin sen,
itkien matkallani hapuilen.
En jaksaisi enää, tuskaani käperryn vain,
oven takanani suljen mä murheissain.
Hiljaisuuden keskellä tunnen sen...
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi