On edessäin tyhjä käytävä
on tummissaan eksynyt kulkija.
Minä.
Valon välkähdys edessä,
pimeys sen jäljessä vain.
Outo maku kirpeä,
rautainen,
veri tahmea.
Yllättäen maassa makaan vain,
tähän tahtoisin jäädä mä ain.
Kuin pehmeä nenäliina,
kuin kova rautanaula,
on terävä.
Kuin sininen valtameri pehmeä,
on sylisi.
Kuin kirjan kova kansi
kiintoisa,
olet sinä.
On takanain menneisyys kirjava.
Jonka unohdan.
On edessäin tulevaisuus lupaava.
Niinköhän?
On toiveissain kuva,
minä ja sinä
yhdessä aina.
Selite:
Tämmöinen varmaankin melko vanha koska en muistanut olemassa oloa kun löysin laatikostani.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau! Kaunis! hienoja vertauskuvia olet löytänyt... :)
Kovin nättiä tekstiä,
pidin kovasti vertauskuvistasi, ne ovat jotenkin erillaisia ja siksi ehkä niistä pidänkin.
Ja tämän runon loppu oli erityisen kaunis mielestäni.
Osaisinpa itesekkin katsoa tulevaisuuteen yhtä toiveikkain mielin.