Nimetön

Aloimme suunnittelemaan tulevaisuutta,
tämä onni oli minulle jotain aivan uutta.
En koskaan arvannut niin tuntevani,
olisi pitänyt tietää ettei se tunne kauaa ole luonani.
Juuri kun aloin uskoa onneen, rakkauteen, tulevaan,
pudotettiin minut kipeästi pinnalle maan.
Menetin kaiken mihin olin uskonut,
maailman pahuuden olin jo unohtanut.
Miten voisin enää elämää jatkaa,
kun tää on pelkkää rankkaa matkaa.

Saanko teidät rakkaat "hyvästellä" jos pystyn lupaamaan,
että olen menossa paikkaan parempaan.
Voisin jättää huolet, surut ja kivut taakseni,
tulisittehan te vielä joskus luokseni.
Ei ne siis olisi hyvästit kuitenkaan,
kun joskus vielä kohtaisimme,
ja yhteiseloa toisaalla jatkaisimme.
Unohtakaa siis suru ja iloitkaa,
on mulla muualla parempi kuin täällä päällä maan.