Nimetön

Yht äkkiä ei millään ollut enää mitään väliä.
Sanat muuttuivat turhiksi,
kuin palaksi paperia, johon piirtelin musiikin tunnilla surkeita kuvia.

Katselimme elämää erikulmista.
puhuimme mukamas kaikkea kaunista, kaikkea millä oli silloin merkitys.
Vesipisaroita tuli taivaalta, aivan kuin siellä olisi itketty.

Sinä itkit minun olkapäätäni vasten.
Minä itkin sinun hiuksiisi.
Sinun sanasi upposi niin syvälle.

''Mä ajattelen tän kaiken vaan poluksi. Se polku haarautuu jossain vaiheessa ja pitää päättää minne suuntaan menee''

Ehkä se on niin.
Tai sitten se on vaan turhia sanoja,
niitä turhia sanoja.

Yritit vain sanoa jotain viisasta,
että tämä kaikki säilyisi tallella.
Mut se loppu.

Ja nyt mä itken, etkä sä oo mun mukana.
Mä itken, ilman sun tukea.
Mut mun on kestettävä.