Talo
on kuulunut
elämääni
muistini
alusta saakka.
Tuossa
se nyt seisoo
riisuttuna
ikkunoiden aukot
tyhjinä
vailla ovea
odottaen
purkamista.
Ei, ei se kuole,
vaan jatkaa
elämäänsä
etelässä
jonkun toisen
pihassa.
Pääsee kaupunkiin,
on se sen ansainnut
niin monen syrjäisen
vuoden jälkeen, jolloin
järven aallot
pärskyivät
sen ikkunoista.
- Niskasista
löytyi vuosiluku
päreeseen vuoltuna.
1946
Kaiversin
puumerkkini
vuosiluvun viereen.
Selite:
Siirtymisriittejä?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienosti muistikuvia kuljettava!
Hyvä kerronta.. Runon sisältö on arvokas sanomaltaan tässä kertakäyttöyhteiskunnassa