Näppäilen pihalla keskipäivän jalanjälkiruusuja,
lasinpohjia,
joita näkee juomatta.
Ruohon jumala ei tiedä mitään sellaisista
vaan murtuu, en ymmärrä miksi.
Kuuntelen hetken viuhkan avautumista,
yksinäisyyden pantomiimia.
Kadun heti.
Hiljaisuus seivästää minua, suorastaan jyrisee,
niin syvälle kuin valo muistaa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut