Rimuel

Kirjoitettiin muistokirjoitus.

Lehteen painettiin: oli hyvä hän niin.
Lehteä laajasti luettiin,
vainajaa ylistettiin.
Surtiin suurta miestä,
kuvansa kullattiin.

Ei itkeneet haudallaan lapset
ei itkenyt vaimokaan.
Musta suruhuntu
peitti katseet uteliaat.
Ei kyennyt väkivaltaan sairasvuoteeltaan
mutt`sanalla saattoi lyödä
hamaan loppuun satuttaa.

Niin painuivat mieleen muistot;
ne syvälle tungettiin.
Pantiin lukkoon tunteiden luola;
yhdessä sovittiin
ei käytäisi koskaan tuolla, muistojen mustalla suolla,
avainkin kätkettiin.

Vaan syvällä mustalla suolla
muistot vahvistui vanhetessaan.
Ei viihtyneet pinnan alla
ne nosteli kuviaan, pakotti tuntemaan,
tuntemaan uudestaan kauhun,
tunteiden valtavan pauhun.

Piti valita kahdesta tiestä,
tiestä kuoleman.
Niin kävelin suon laitaan kuiskaten
luovutan.
Huusin! kuollutta miestä
vihaan, inhoan.
Halusin hukkua tuohon
mustaan muistojen suohon.

Olen vieläkin sillä tiellä,
kuolemaa odotan;
kuolemaa pelon ja menneen tai kuolemaa unelman.
En tiedä olenko koskaan
valmis luhistumaan, pala palalta suohon
syvälle painumaan.