piippukissa

jonain aikoina kaikki muistuttaa minua hänestä
hän oli kulkijatyttö, kuten minäkin
vaikka kulkeminen on yksinäistä, yksittäistä
mikään ei estänyt kahden reitin kulkevan
toistensa lomassa kiemurtaen

kahden kulkijan nauru saattaa raikua
kaikua kirkkaampana kuin osaa kuvitella
kahden kulkijan kyynelet eivät kastele
mutta saavat silti aikaan laineita

siihen kuului yhteistä kesää ja talvea
toisesta riippumattomina
mutta vapaaehtoisesti riippuvaisina
piirrellen huolettomasti niitä kahta polkua

maailman pyöriessä
ja polkujen jatkuessa
minä muutin kulkemiseni seikkailuksi
hän ei ikinä tehnyt niin
se ei käynyt hänelle

vaikka kahdesta kulkijasta
on jäljellä enää seikkailija ja varjoihin tarraaja
seikkailija nauraa aina oikeasti
löytääkseen seikkailuja on oltava onnellinen kaikesta