kun kuljimme yhdessä
nyt viimeisen kerran,
kuurassa kimmelsi maa
syyspakkasen jälkeen.
Niin hiljaa varoen otin
käteeni sinun käten.
kuitenkin sinä pakenit
ja lähtit pois.
En kuullut askeleitas
niin varoen pakenit,
vain vartalosi haamun,
enää nähtä mä voin.
Seisoin hiljaa yksinäni,
mikä olikaan tunne tuo
oliko haamu menneisyyten,
vai ajatus tämän pimeän yön.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit