Pähkinäpuu

Loputtomat ikävän laineet
saapuvat aina rantaan,
hietikoille,
kuun valaista
ja siellä tyttö polvilleen kumartuneena odottaa
katse kaukaisuudessa,
kukka hiuksissaan
aallon käteensä nostaa
antaa veden lipua sormista,
miettii miltä se tuntuu,
mitä haluaa kertoa.
suutelee auringon kanssa kilpaa,
kaipauksen aaltoa.

oho . inspiroiva kaunis runosi :D. Kiitos kaunis :)

Sanovat ikävää tyhmäksi asiaksi
mistä he jäävätkään vailla
kun eivät huomaa
valuvaa riemun iloa
rinnan alla

kuule mielen hyräilevää musiikkia
joka soi lakkaamatta
jonka voi kuulla
soivan kivun iloa
nimesi toistona

siinä näkee kaiken kasvun
kuinka toinen saa kukkimaan
kokonaisen ihmishymyn
arjen pehmeää iloa
liekin osana.

(oma inspiraationi teidän kummankin runoista)

Kaunista kaipausta...kaunis, hieno runo!

Ihana, ihana, ihana.

Sinä kyllä osut runojesi tunteilla osuvsti omiini

Ikävä on ihmeellinen, se tarrautuu joskus liikaakin kiinni.