Joutomaista...

Joskus sitä on vanhaa purettava, mutta aina ihan kaikkea onneksi ei... hieno tunnelma ja runo

Tämän voi nähdä, on niin todellinen aikanamme... vie aikansa kun alkaa silmä tottumaan uudistuvan maisemaan.

Niin..., mitään ei rakenneta kestämään, ainoastaan tietyn ajan ajaksi, ehkä kesän, muutaman kesän tai muutaman vuoden ajaksi. Kunnes rakennetaan uusi muutaman sukupolven ajaksi.

Niin se tapahtuu, kuin ihmissuhteissakin, kaikki muuttuu ja uusiutuu on uusio sitä ja uusio tätä.
Ainoastaan suon silmässä vesi värähtämätä.
Tuollaisia outoja tuli tästä mieleen.

Näin tilanteet saattavat muuttua.

Joutaakin jo pois . Heh näin rakennusmiehen silmin

niin, isot koneet tulevat, työntävät vanhan pois altaan, tyylikkäästi kerrot tilanteen runossasi, ei varmaan ihmisten ajatuksia juuri kysellä kun vaikka kaatopaikan päälle rakennetaan, niin meilläkin täällä tehtiin joku vuosi sitten, saastuneen lammen rantaan arvokkaita osakehuoneistoja, runosi lopputunnelma on kaunis siitä kannattaa vielä sitten nauttia, katsella kuunnella joutomaata siellä radanvarressa

Tässä runossa hetki seisahtaa siihen, missä on eilisen ja huomisen rajapinta.

Sydäntäsärkevän koskettavaa sanomaa

Tästä tulee mieleen jonkun valokuvataiteilijan työt, en vaan saa nimeä mieleeni...

Upean alakuloinen ja hyvin lähelle tulee runosi tässä...kolme viimeistä säettä loistavat lopuksi.

Ei lainkaan vaan mielenkiintoista luettavaa runouttasi !

mikään ei pysy ihmisen kourissa ja gryndereitten ahneudessa ennallaan. hyvä runo!