Vuorovesistä...

Runoilija Mystis

Ja kun sadan vuoden hiljaisuus murtui
katuja kulki sanojen hyöky

Siinä ne olivat kaikki

Eikä siltä päässyt turvaan

- - -

Ja me suojauduimme toistemme syliin
ja nostimme kätemme ilmaan

Eihän meistä kumpikaan rukoilla osannut

- - -

Sillä mitä me olisimme rukoilleet

Yhteenliitetyin sormin
ajan hidasta etenemistä

Vuorovetten jumalilta
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Upean runollista sointua. Aina ei tarvitse rukoilla, olla vain.
no jopa olet pegasoksen kyydissä - taas hieno!
huh sentäs, taas niin upeaa
peukutan...
Upeaa, kaikkisen upeaa luettavaa.
Vahva ja samalla kaunis runo.
Kaunis, herkkä ja samalla vahva runo...hieno.
Oijoi...ihastuttava runo!
Tykkään kirjoitustyylistäsi,
ei voi muuta kuin ihailla.
Niin se kissa komeasti kehrää ja luo nahkansa, kun sitä vähän rapsuttaa ja silittää sielusta. Upeeta...mahtavaa...
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, surussa puolikas. Yhteinen sävel. Wau *♡*
Tämä on upea! Tästä tulee niin mieleen maailman lopun meininki. Ja sehän se tavallaan onkin, kun hiljaisuuden muuri murtuu. Ihan mielettömän upea! MInä näen tämän runon kuvina.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Sivut