Anna mun istua siinä - lähelläsi
ja katsoa kun kirjoitat
Katsoa Sinua kun kirjoitat
Miten kulmasi kurtistuvat
kun haet sanoja
löytämättä
oikeaa
heti
Heität tuskastuneen katseen
jonnekin katonrajaan
ovenreunaan
Tai kuivuneeseen kaktukseen ikkunalla
ja mielessäsi viivähtää hetken
hakea vettä - janoisille
Kaikille maailman janoisille
Hyvä Jumala
Vettä
Paiskaat kynän pöydälle
otat askeleen pois
palaat takaisin
ja kirjoitat
kirjoitat
Anna minun katsoa
kun kirjoitat
Rakkaani...
Sinä kirjoitat
Ja huulillesi nousee hetkeksi hymy
tai jotain - hymyksi tulkittavaa
Kuin muisto jostain kaukaa
Puoliksi unohtunut
ajan kultaama
epätodellinen
Ja - tarkemmin mietittyäsi - toteat
kaikki oli vain unta
kaunista kyllä
mutta unta
Lopulta nouset
siirrät yhä janoisen kaktuksen syrjään
avataksesi ikkunan - ja huutaaksesi yli kaupungin
poliisiautojen sireeneiden ja yksinäisten sydänten yli
Ja yli pimentyneen taivaan
Sinä huudat
Ei ne totta oo - ne on vaan sanoja
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä runossa on todella paljon ajatuksia, jotka saattavat olla todellisuuteen ja jonkun ihmisen kokemuksiin pohjautuvia.
Jos ovat kokemuksiin, niin niissä on hyvin paljon molemmin puolista rakkautta mukana.
Olkoot sitten vaikka unitodellisuutta.
Hyvä runo kyllä minä tykkäsin tästä.
lienee jo monta
ennenkuulumatonta
ajatuskuplaa
karannut huuliltansa
-tuumii hiljainen kansa
Niinpä...noin sitä joskus joku sanoo ja ehkä itsekin niin on tullut joskus heitettyä...mutta harvoin mikään on "vaan sanoja". Kaunis, kaipaava, herkkä runo...hieno!
Hienoa ja hauska, elämää <3
Jotenkin tähän on niin helppo samaistua. Lopetuksen lause tyrmääkin sitten jo lukijan ;)
Kosketavvoo tunnetta!
Mikähän out noesta hämähäkkilöestä tuola laepijonrajassa joka seoroo miun työskentelyvä runovihkoin iärelä, ku noen tarkast kuvvoot.
Onpa kiehtova runo! Sanattomiakin huutoja varmasti kaupungit kaikuvat...
Luot kuvaa runoilijasta joka on pakotettu kirjoittamaan, joko omasta tai muiden tahdosta. Kyllä olet ihan oikeassa kirjoittamisen prosessissa missä tämän runon runo syntyy, joskus vaikeaa löytää sanoja joskus liikaa sanoja ja ne on vaan sanoja..
Loistava on runosi kerronta :-7
Sanat on, vaikka mies olisi toisinaan sanaton.
Jotenkin tää kolahtaa. Hymyilyttääkin. Loppuosaan saakka runo on kohtalaisen hyvä, sujuva kuvaelma/kuvitelma kirjoittamistapahtumasta, mutta lopetus muuttaa kertomuksen "kohtalaisesta" huikeaksi. Siinä on runon sisältöä täydentävää ja tähdentävää hienoutta, elämän ja runouden kontrastia: "huutaaksesi yli kaupungin poliisiautojen sireeneiden ja yksinäisten sydänten" ja sitten tuo haikeasti hymyilevä, hauska ja kirpaiseva loppukaneetti (lähes maaniseksi tekeytyen?): Ei ne totta oo - ne on vaan sanoja. Hyvä tatsi. Voimakas ja herkkä.
Sivut