Kirjoituspöydän laatikossa
kuminen kastemato
kiinnosti enemmän
kuin katajasta vuoltu käpy
vaikka sekin askarrutti
kauniilla yksinkertaisuudellaan.
Papereihin ei saanut koskea.
Sateen jälkeen öisessä puistossa
sai tuntumaa todellisuuteen.
Parvekkeella oli iso puinen laatikko
ja torilla tarvitsijoita.
Omia verkkojani
en ole vielä paikannut.
Jotenkin tuntuu
että tässä kaikessa on
hevosen mentävä aukko.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä on runo joka vain vetää sisälleen. Pakottaa kiirehtimään loppuun - jättää kiinnostuksen!
Turha edes tulkita muutoin kuin tunteita, jotka tulvahtivat pintaan lukiessa. Makee runo, kiehtova!
Näistä kahdesta runostasi(tästä ja valkia neitsyt) tuli mieleeni Juice tai paremminkin hänen konserttinsa telkussa(joka sotki nyt vähän minun ajatukseni)
Hienoa sanailua tämä kuitenkin on,syvällinen.
Minua olisi kiinnostanut enemmän se käpy.
Tämä on jänskä runo, mielikuvia mutten saa kiinni juonesta. Mietin. :))
Juu, lopetit ennen, kun lapsuuden ruskia ruuna vei sen laatikon sinne torille? Jos on paljon reikiä, niin vuotaahan ne muistot, väkisinkin ;-)
Tässäpäs oli melkoisia pohdintoja näin yön silmään ja tuo runon lopetus, se kyllä hymyilytti.
Hieno runo, enkä edes tiedä miksi. Loppu on varsin onnistunut ja muutenkin kokonaisuus jännää pohdintaa ehkä hiukan melankoliseen sävyyn. Todella taitavasti kirjoitettua tekstiä.
Hienovireistä kerrontaa muistoista, jotka ovat koskettaneet syvältä.'Kieltojen viidakkoa' kokenut lapsi, kehittää elämännälkäänsä muita raiteita toteuttaakseen itseään ja toiminnanhaluaan.
Symbolina tässä 'kuminen kastemato' kulkee
aikuisuuteen mukaan.Loppusäkeessä 'omia verkkojani en ole vielä paikannut' jättää lukijan miettimään enemmänkin.Pidin syvyysvaikutelmasta!
Sivut