Hiljaa henkäillen
nauraa kevättuuli valtateillä
kuiskien kuolleille
uudesta aamusta
myrskytuuli kyyneleillään
kastelee lapsia
helisee koivupuilla
valuu pitkin betonia
henkäyksesi huuliani vasten
on myrskyjäkin vahvempi
kevättuulen raikkaus
sormenpäilläsi
sä hukutat hiljaisuuden
käärit meidät toiseen maailmaan
mä en ymmärrä sanoja
mutta tiedän tarinan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mukava runo, ihanasti kuvailtu luontoa. Loppu on myös kiva:)