Siinä se oli polku
jota pitkin juoksin
Pieni tyttö
sydän hieman peloissaan
oliko tuolla puiden takana joku
Juoksin vain en kuullut mitään
Kävelin kun en enää
jaksanut pitää vauhtia
mitä siellä oli
jota minun tarvitsi pelätä
Kukaan ei sanonut sitä
ihmetttelin aina
miksi täytyy olla peloissaan
kun ei mitään ole.
Näkymätön maailma peloitti
sitä mitä ei näe se on pelottavaa
Tänään juoksen polkua
siellä ei ole mitään
mitä juoksisin pakoon
On vain suuri metsä
turvallinen hiljaisuus kaikkialla
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hienolla tavalla kuvattu
ihmisen elämänkaari ja se pelko
joka meihin on kuin taottu
Kaunis, nätti runo :)
Minullakin on sellainen polku,
nautin siitä ja runostasi.
Kun on oppinut selviytymään, kohtaamaan
elämän näköisenään, niin eipä kavahda
kummemmin mitään. Tietenkin tuntematon
on aina vierasta. Pahaakin voi käsitellä.
Luonto sinuakin puhuttelee. Hieno runo
elämänkulusta.
hienolla tavalla kuvattu
ihmisen elämänkaari ja se pelko
joka meihin on kuin taottu
Kaunis, nätti runo :)
Minullakin on sellainen polku,
nautin siitä ja runostasi.
Kun on oppinut selviytymään, kohtaamaan
elämän näköisenään, niin eipä kavahda
kummemmin mitään. Tietenkin tuntematon
on aina vierasta. Pahaakin voi käsitellä.
Luonto sinuakin puhuttelee. Hieno runo
elämänkulusta.
Sivut