Kun olin pieni tyttö
haaveilin rakkaudesta suuresta
Olin kai niin mitätön omasta mielestäni,
etten kunnioittaa voinut häntä ken mieheksi sain
Elämä kului ja kärsin niin
Kun olisin halunnut tanssia nauraa, iloita
En saanut, mustasukkaisuus
Meni nuoruus, toivo, elämä, elin vain
lapset he tärkeät aina olemassa
Missä omani se rakkaus, joka paloi sydämessä
ne tunteet, hukutettu mustiin
Jäi jäljelle taisto omasta itsenäisyydestä
määräämisestä
Syvällä sydämessä ainiaan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
luen tämän runon sydämelläni
uskon että rakkaus on ikuista
ja sydämesi kohtaa sen oikean vielä
Emme voi omistaa toista ihmistä. Jokainen saakoon pitää reviirinsä.
Sivut