Hän meni ja tuli omia aikojaan,
hän joka eli kuin siihen aikaan oli ollut tapana
kunniallisesti ja vähän aina vilkuillen
silmäkulmastaan pientä vilppiä
ja leikkiä jokapäiväisissä asioissa
Siitä kun lehmän lypsyltä pääsi
oli nuoren miehen elämä yhtä
naisten päälle katsomista
Sota vei osansa rikkomalla hieman
sitä leikkisyyttä mikä sydämessä piili koko ajan
Surut joita tuli itkettiin, kohtalotovereita myös
heitä, joita sodan julmuus vei mennessään
taivaan kotiin kesken vahvimman elämän
Nyt hän itse oli valmis lähtemään
enkelin mukaan valoon
kun aamu jo sarasti päivää kohden
Hän antoi paljon meille uutta ajateltavaa,
rehellistä puhetta huumorilla kuitenkin
ja positiivisella asenteellä selviää
elämästä helpoimmin
kun ei ota mitään hirveän vakavasti
Hänen myötään kuoli yksi vahvin
meistä suomalaisista
jotka ovat tulleet tutuksi
omalla hahmollaan ja tekemisellään
Kunnia hänelle kelle se kuuluu
Hyvää taivasmatkaa hänelle,
hän ei jää unohduksiin
vielä pitkään aikaan
hän joka eli kuin siihen aikaan oli ollut tapana
kunniallisesti ja vähän aina vilkuillen
silmäkulmastaan pientä vilppiä
ja leikkiä jokapäiväisissä asioissa
Siitä kun lehmän lypsyltä pääsi
oli nuoren miehen elämä yhtä
naisten päälle katsomista
Sota vei osansa rikkomalla hieman
sitä leikkisyyttä mikä sydämessä piili koko ajan
Surut joita tuli itkettiin, kohtalotovereita myös
heitä, joita sodan julmuus vei mennessään
taivaan kotiin kesken vahvimman elämän
Nyt hän itse oli valmis lähtemään
enkelin mukaan valoon
kun aamu jo sarasti päivää kohden
Hän antoi paljon meille uutta ajateltavaa,
rehellistä puhetta huumorilla kuitenkin
ja positiivisella asenteellä selviää
elämästä helpoimmin
kun ei ota mitään hirveän vakavasti
Hänen myötään kuoli yksi vahvin
meistä suomalaisista
jotka ovat tulleet tutuksi
omalla hahmollaan ja tekemisellään
Kunnia hänelle kelle se kuuluu
Hyvää taivasmatkaa hänelle,
hän ei jää unohduksiin
vielä pitkään aikaan
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Lämmin, hyvä runo
Siunauksellista Uutta Vuotta 2016.
Sivut