Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2012

Runoilija runoretku

mies
Julkaistu:
1495
Liittynyt: 1.9.2011
Viimeksi paikalla: 3.9.2024 8:41

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
10.5.1975
Facebook:

Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.

Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.

Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.

Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.

Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.

 

Tänään tämä maailma on tällainen
pieni ja suuri
kummallinen,
samaan aikaan tavallinen
tapahtumat yhtä lailla hassuja

tänään tämä päivä on tällainen
vaihteeksi erilainen
silti niin samanlainen,
outoja tapahtuu
tuttua nähtävillä

tänään täällä kaikilla täysi-ikäisillä
on yhtäläinen ja samanarvoinen
äänioikeus, sananvapaus
toisista riippumatta
oman historian kulusta

tänään on naisten päivä
vaimoni, ystävien
sukulaisten, tuttujen
vieraiden ja ohikulkevien naisten
näin ei ole aina ollut

Tänään tämä maailma on tällainen
järkevä ja tunteva
elävien hengittäessä ilmamme
tekojen vaikuttaessa kaikkeen
puheiden ja sanojen tulvissa ajelehtien

tänään me ihmiset olemme tässä
kuin uudella katseella tulevaan
tänään me ihmiset päätämme
kuin muinakin päivinä siitä
miten huomioimme toiset

missä
miksi
kuka
millainen
milloin

hetken päästä
tunnin kuluttua
tänään
yhtä lailla huomenna
muulloinkin

© HH, 2012

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Paljon on muuttunut elinaikanani. Olen hyvillä mielin siitä, että voin edelleen seurata muuttuvaa maailman menoa. Jotenkin ihmisten välinen hierarkia on mielestäni monin tavoin muuttunut terveempään suuntaan.

Juuri noin, tämänkin päivän perinnäinen ajatus on unohtunut ja nyt vain hemmotellaan naista , hyvä niin

Paljon on muuttunut elinaikanani. Olen hyvillä mielin siitä, että voin edelleen seurata muuttuvaa maailman menoa. Jotenkin ihmisten välinen hierarkia on mielestäni monin tavoin muuttunut terveempään suuntaan.

Juuri noin, tämänkin päivän perinnäinen ajatus on unohtunut ja nyt vain hemmotellaan naista , hyvä niin

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
runoretku Syyshaiku II 4.9.2017 2 Runo
runoretku Syyshaiku 4.9.2017 2 Runo
runoretku Syystanka 4.9.2017 3 Runo
runoretku Jokaisen säteen taakse 3.9.2017 4 Runo
runoretku Poro 3.9.2017 1 Runo
runoretku Sinisestä siniseen mustalle 3.9.2017 3 Runo
runoretku Miehen silmäni 3.9.2017 6 Runo
runoretku Elämänmyönteinen menneisyys 3.9.2017 1 Runo
runoretku Iso oi 3.9.2017 2 Runo
runoretku Ihmisyys 3.9.2017 2 Runo
runoretku Pinttynyt vihreä 3.9.2017 2 Runo
runoretku Ystävyys tuli taloon 2.9.2017 3 Runo
runoretku Hymypilkkuja 2.9.2017 2 Runo
runoretku Vesi vaihtumassa 2.9.2017 1 Runo
runoretku Alkumeren rannalla 2.9.2017 3 Runo
runoretku Saranat 2.9.2017 2 Runo
runoretku Keltainen paperi 2.9.2017 2 Runo
runoretku Kymppiin kerran kesässä 1.9.2017 2 Runo
runoretku Oma ikuisuus 1.9.2017 3 Runo
runoretku Silmäpari 29.8.2017 5 Runo
runoretku Hiekkajyvät 23.8.2017 3 Runo
runoretku Ahven 2.7.2017 2 Runo
runoretku Sinä opetit minut 2.7.2017 2 Runo
runoretku Kylmiä kiviä 7.6.2017 1 Runo
runoretku Ihmisyyttä 22.4.2017 2 Runo
runoretku Ilosta sinä olet tullut 22.4.2017 3 Runo
runoretku Kahdeksan pisteen kysymys 13.4.2017 1 Runo
runoretku Lämpötilaeroja 23.3.2017 2 Runo
runoretku Kuka tahansa 22.3.2017 3 Runo
runoretku Kansainvälisen runon päivänä 2017 21.3.2017 2 Runo
runoretku Onnettomuus 20.3.2017 2 Runo
runoretku Pallomeressä 17.3.2017 2 Runo
runoretku Kun halaa ihmistä 5.3.2017 6 Runo
runoretku Missä? 11.1.2017 2 Runo
runoretku Yksi hymy (joulutarina) 25.12.2016 1 Runo
runoretku Yksi hymy (joulutarina) 25.12.2016 1 Tarina
runoretku Omistettu Juha Sipilän hallitukselle 13.12.2016 2 Runo
runoretku Mitä tuntee toinen 6.12.2016 3 Runo
runoretku Tyhjyydestä 3.12.2016 5 Runo
runoretku Rinnalla toisten 3.12.2016 3 Runo
runoretku Tämä aika menee ohi 23.11.2016 5 Runo
runoretku Mies istuu eikä löydä sanoja 23.11.2016 5 Runo
runoretku Tässä on totuus jonka muistan 23.11.2016 2 Runo
runoretku Näytän kuulta joka tykkää juustosta 23.11.2016 2 Runo
runoretku Siili 21.11.2016 2 Runo
runoretku Ole siinä ihminen 20.11.2016 5 Runo
runoretku 41 13.9.2016 4 Runo
runoretku Maailma 24.3.2016 3 Runo
runoretku Ihmisyyden sirpaleita 22.3.2016 4 Runo
runoretku Mukaan johonkin 4.2.2016 2 Runo

Sivut