Yksinäisyyden pimeys

Tunnen yön painavan pimeydessään,
joka muuttuu epätäydelliseksi
vain kuun kylmästä valosta.

Sumun kosteuden harso
ja sisäisen tyhjyyden tuska
tiivistävät yhdessä kyyneleet
kalpeille poskille.

Mustan siiven varjo
syventää pimeyttä
juuri siinä missä minä olen.

Ojennan käteni pimeyteen,
mutta se on liian myöhäistä.
Sinä olet jo mennyt.

Kuiskaan hiljaa yöhön
"Minä rakastan sinua"
ja pimeys nielaisee sanani.

Ja salaa toivoinkin ettet niitä kuulisi.
Voisithan silloin syventää pimeyttä
vieläkin synkemmäksi.

Vieläkin kylmemmäksi yksinäisyyden yöksi,
Jossa sinua ei enää olekaan