Kukaan ei oikeesti tiijä mua, luulevat mut tuntevasa.
Ne ei tiijä mun asioist mitään, en ole päästäny lähelle oikee ketään.
Muurin oon ympärilleni rakentanu, mua liikaa on satutettu, maahan poljettu.
Ihmiset valittaa, et miks en oo niiden kaa, oon liian heikko nyt vaa.
Mitä ihmiset oikee haluaa, riitaa haastaa, mua muuttaa?
Oon oma itseni, eikse kaikille riittäisi, ettei oo feikki.
Mua ahistaa kun ulko-oven jo avaa, pelkään ihmismassaa.
Oon eristäynyny jo muista, oon vaan kotona, yksin omassa huoneessa.
Ulkomaailma on julma.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
surullinen runo. runon minällä on aika hauras sielu ja nyt hän vasta alkaa ymmärtämään mikä on elämän antama vastus. sen vastuksen kanssa voi oppia tanssimaan, jos vain uskoo ihmeisiin. mutta ensiksi on tiedostettava miksi runon minä on joutunut tähän tilanteeseen.
realistinen runo, pidin
pyydän anteeksi viisasteluani
mutta näin negatiivisen purkauksen luettuani olisi minulle itselle jäänyt aika ontto olo ellen olisi jotain sanonut