ja hän jää

Hän avaa väsyneenä oven
Kun ei enää jaksaisi kulkea tätä samaa tietä

Arvet kangistavat jokaista liikettä
Maailamalla tuntuu olevan kylmät kädet
kädet joiden ote lipsuu

Väsyneet jalat
antavat luvan lopettaa

Hän piirtää pakon omaisia viiruja
kulunelle kankaalle

”Tiedätkö miltä kevät tuntuu kun on maannut turtana
hangessa koko talven?”

Hän lopettaa liikkeensä
Joidenkin sanoilla on lamaannuttava vaikutus

”Se pistelee”

Pakottaa hän sanansa taas kulkemaan
se tuntui hassulta

”Se palauttaa tunnon”

Hänen käteen tartutiin
yksi vahva käsi

”Äläkä sinä laske katsettasi”

Kuka sanoi ettei sanat ole tekoja?
niitä kongreettisempaa ei ole

”mutta kun sinun silmäsi”

Hän pakottaa itsensä
tekoihin

”Ja sinun suusi”

Äänestä tulee henkilö

Ja he istuivat kuluneella puiston penkillä
Kylmässä kevään hehkussa
Usvaisen sateen pisarat
tiivistyivät kasvoille
Yhdistyivät lammiksi silmäkulmiin
tippuivat putouksina
kaulakuoppaan

”Etkö sinä koskaan aio suudella minua”

Totuus
Miksi se piti herättää

Hän kääntyy kohti
kiivaita kasvoja
kärsimättöntä suuta

”Niin, sinä haluat
muttet uskalla”

Se saa hänet kääntämään
kasvonsa takaisin mustaan maahan

”Minä en vain jaksa sitä enää”

Ja kaikki muut ovat taas poissa

Mieli haluaisi seurata poistuvia askeleita
Mutta jalat ovat kangistuneet

ja hän jää