Nimetön

Siellä oli monilla
joku identiteetin kriisi
siellä kuin maailmanloppu hohkasi uhmakas
mutta kyllästynyt kipinä

ottaa vastaan
ja vanhaa unohtaa.

Niin nöyrän hiljaisesti että hitaimmat nukahtaa
eikä progressiota ollenkaan,
sen toiveiden syksyn
ja että selättäisi pimeän,
edes pärjäisi,
taloudellisesti ja vaikka ilman paheita

ja,hah, uusi elämä
joka ei houkuta
ja jonne mitään ei sovi uneksia.

Tunteita sinne-tänne,
vuoristorataa.
Sydän yön hamuilusta raskas
kun haluan pidellä sua-

emmätiedä, jossain.