Rakkauskirje menneille

Katsoin tänään itseäni silmiin
vanhasta valokuvasta

mitä sanoisin hänelle nyt
kuuluisassa jälkiviisaudessa

kaikkihan järjestyi!
niin kuin äiti väitti
tavalla tai toisella

nämä jalat kantavat
tämä sydän kestää
kädet saavat aikaiseksi

nuori ja hölmö saa olla
mutta kasvukipujani 
en muistele lämmöllä

ehkä kauheinta olikin se
istua elämän kyytiin
ja antautua vietäväksi
ilman otetta kaikesta ja kaikista

rakkaus onkin vapautta,
päätös tehdä yhteistä matkaa
kun nuorena halusin 
ripustautua toiseen ihmiseen

pelkäsin hylkäämistä
niin paljon
mutta tein sen itselleni

valokuvissa näen hymyjä
joiden takana on mustaa
pieni tyttö joka halusi rakastaa
kaikkia muita kuin itseään

tänään kaikki on järjestynyt
ja se mikä on epävarmaa,
se on vain elämää, se ei satuta

tarina jatkuu ja vielä on aikaa
rakastaa itseään entistä lujemmin
opetella se mitä ei osaa

eikä täällä kukaan valmiiksi tule