väsynyt kulkija nojaa keppiinsä,
toveriin pitkien taipaleiden.
lepohetki kuin unessa,
muistot usvaan katoaa.
vielä taivas selkenee,
sumu kasteeksi polulle laskeutuu.
se hetki on kirkas,
kun matka jatkuu.
matka jolla ei oteta enää askeltakaan
Selite:
tein tämän runon ukistani hänen kuoltuaan. muistan hänet aina kulkemassa keppi apunaan, hän kuoli pitkän taistelun jälkeen alzheimerin uuvuttamana
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
