On muutokse merkit näkyvis
näis päivis hyvi häilyvis.
Aurinko aina vaa pitempää nukkuu
eikä illalkaa jaksa enää kukkuu.
Sen säteet yhä lämpimäst koskettaa,
mut tuski enää ruskettaa.
On jäljilt yöllise ahmijan,
kaiken sisuksiinsa kahmijan,
ettoneenki jälkee yhä helmet nurmikos
niiku morsiammel palmikos.
Pilvie vyöryes yli
on kalsa luontoemon syli.
Eikä helpotust pisarat tuo,
joita pilvet meille säästelemättä suo.
Ne keltaiset lehet,
joist puuttuu tähet,
koristaa lähiseutuu
koha tuuli oikee reutuu.
Viel pellol kultaset korret tököttää
sekä lintuparvi langal nököttää,
mut pian isäntä pellot kyntää
ja linnut lämpimää lentää.
Koht on kesä satukirjan luettu luku
ja luonnol on pääl vitivalkee puku.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihanasti kirjoitettu, sekä samalla hymynsä saava runonen (: *
aivan, hienoa satua tämä kertomuksesi, raadollista ja todentuntuista, kerrot omalla persoonallisella tyylilläsi, mikä tekee tästä runosta erikoisen, pidän lintuparvesta langalla, se rauhoittaa aina mielen, antaa syksylle luvan tulla, kun tietää että muuttolinnut ehtivät lämpimään ennen kylmyyttä, kaunis ajatuksia antava on runosi
Haikea runo mutta hieno, jossa on tunnelmaa.
Hieno syksyinen satu; jatkathan talvisadulla...
Rauhallisen levollinen tunnelma tässä runossasi, voi melkein kuulla miten lehdet kahisevat ja nähdä muuttolintujen lennon.
Pitää varmaan mennä ulos ihastelemaan...
Näin ne vuodenajat ohitse vilahtelevat.
Sivut