operaatio emootion deprivaatio

Tämä tunne
tuntemuksen puutteesta
                    — oli se sitten paino, lämpö,
                    kosketus, tunnustelu
                    edes hipaisu
                    ihollani toisesta ihosta —
oli jo jatkunut pitkään.
 
Päivinä tai kuukausina
en osaa arvaillakaan
                    — hämärän naitettua
                    päivänkin yölle
                    ihan vaan ilkeyttään —
tunnottomassa alhossa
virumaani aikaa.
 
Orava liinoina
tätä oli kestänyt
jonkin matkaa
toista tusinaa pakettia.
Tarkemmin en ollut jaksanut
noita lattialla lojuvia
oravan raatoja laskea.
 
Samaa saattoi päätellä
särjen sukuisista silmistäni
sekä Petterissäkin
kateutta herättävästä
entisestä ilmanhalkojasta.
Nykyisin siis hanan virkaa
toimittavasta helakanpunaisesta
turvoksissa olevasta
hellää hellemmästä lihamöykystä.
 
Kuiskauksien aika
oli vaihtunut huudon kautta
suoraan ulvontaan
niin kauan sitten,
että nyt kuului
enää vain kähinää
ihoni yhä kaivatessa
sinun ja vain sinun ihoasi.
 
Pisarat sinusta unissani
olivat kasvaneet laineista
ylitse vyöryviksi hyökyaalloiksi
 
ja minä suuresta
mitättömäksi.
 
Nyt rukoilen:
 
”Kosketa
 
minut
 
takaisin!”