'onhan se tuskaista'
sanoi nainen ovenpielipöydässä
höristin korviani
muka katsoin kahvikupin asetille jättämää jälkeä
intensiivisesti, pitkään
pyörittelin kuppia puolelta toiselle
kuin ennustaja poroista tulevaa nähdäkseen
juu, kuules tyttö, tässähän on selvästi puu
tuossa kulkee tie josta puu kasvaa
kuulehan kun mie siulle sanon
varo sie suorallakin tiellä vastaan tulevia esteitä
ja kierrä ne ajoissa -älä elämääs unessa kulje'
'mikä on tuskaista?' kysyi naisen kumppani
menettää usko, luopua luottamuksesta
läheisiin, ystäviin, sukulaisiin,
vastasi nainen värittömällä äänellä
yskäisin hihaani ja otin elämäni sisällön esiin, puhelimen
räpläsin sitä sumein silmin, ahdistunein aatoksin
katsoin laitetta, nostin väliin katsetta
ikkunasta näkyi puu, sen kantava voima ja energia
heijastui varjona kadulle
puhelimesta kuului tuut-tuut henkilö jolle soititte
ja loput lärinät
apua, en voinut suojautua kuulumisten kuuntelulla
kerro rakas ystävä, miksi sanot noin?
niin sanoi nainen - olin vuosia myllerryksessä
vaikeasti naimisissa, narsisti söi minut, vei terveyden
hän uskotteli valheet kaikille edelleen
terveille ja sairaille, nuorille sekä vanhoille
eristi kaikilta, lähes koko maailmalta
Vihdoin kuoli kun liian pitkän lenkin nuoruuden hamuamisessa
teki -- ei kestänyt sydän, veltot aivot maantielle suli
kypärättä kun itseluottamuksessaan surutta ajeli
yht'äkkiä koitti vapaus äärimmöinen
ja tunnen olevani taas ihminen
vaan millä vakuuttaa ihmiset rakkaatkin
että puheet narsistin olivat valhetta ja silkkaa sontaa haisevaakin
kun poissa on puhuja, alla mullan - onneksi
ja minusta jäljellä vain pieni osa, vielä sentään sieluakin
kuulen vielä vastauksen pöytäkumppanin
rakas ystävä, ei rakkautta mikään tappaa voi
jos epäaitoja olivat kaverit, anna mennä
halivilivoo - uusia löydät jotka ymmärtävät
sukuasikaan et itse ole valinnut
sinne vaan, hyväksy ja unholaan paina
vaikka ruuhkaa taitaa jo sielläkin olla
Suuntaat katseesi eteenpäin
nostat naamasi hymyillen
etkä nurkissa kulje, kuin lymyillen
oli sulla kova tinki kera pettureiden
nyt on uusi aamunkoitto
eiköhän samalla liene elämän voitto
nousen, kuin oppini saaneena, maksan kahvin,
hyvästelen tutun tarjoilijan
hymyilen rohkaisevasti ovenpieli-ihmisille
katson puutakin kadulla uusin silmin
ihan kuin olisi oksaansa tervehdykseksi nostanut
- oli ihan pakko sanoa ohikulkiessa, moi
sanoi nainen ovenpielipöydässä
höristin korviani
muka katsoin kahvikupin asetille jättämää jälkeä
intensiivisesti, pitkään
pyörittelin kuppia puolelta toiselle
kuin ennustaja poroista tulevaa nähdäkseen
juu, kuules tyttö, tässähän on selvästi puu
tuossa kulkee tie josta puu kasvaa
kuulehan kun mie siulle sanon
varo sie suorallakin tiellä vastaan tulevia esteitä
ja kierrä ne ajoissa -älä elämääs unessa kulje'
'mikä on tuskaista?' kysyi naisen kumppani
menettää usko, luopua luottamuksesta
läheisiin, ystäviin, sukulaisiin,
vastasi nainen värittömällä äänellä
yskäisin hihaani ja otin elämäni sisällön esiin, puhelimen
räpläsin sitä sumein silmin, ahdistunein aatoksin
katsoin laitetta, nostin väliin katsetta
ikkunasta näkyi puu, sen kantava voima ja energia
heijastui varjona kadulle
puhelimesta kuului tuut-tuut henkilö jolle soititte
ja loput lärinät
apua, en voinut suojautua kuulumisten kuuntelulla
kerro rakas ystävä, miksi sanot noin?
niin sanoi nainen - olin vuosia myllerryksessä
vaikeasti naimisissa, narsisti söi minut, vei terveyden
hän uskotteli valheet kaikille edelleen
terveille ja sairaille, nuorille sekä vanhoille
eristi kaikilta, lähes koko maailmalta
Vihdoin kuoli kun liian pitkän lenkin nuoruuden hamuamisessa
teki -- ei kestänyt sydän, veltot aivot maantielle suli
kypärättä kun itseluottamuksessaan surutta ajeli
yht'äkkiä koitti vapaus äärimmöinen
ja tunnen olevani taas ihminen
vaan millä vakuuttaa ihmiset rakkaatkin
että puheet narsistin olivat valhetta ja silkkaa sontaa haisevaakin
kun poissa on puhuja, alla mullan - onneksi
ja minusta jäljellä vain pieni osa, vielä sentään sieluakin
kuulen vielä vastauksen pöytäkumppanin
rakas ystävä, ei rakkautta mikään tappaa voi
jos epäaitoja olivat kaverit, anna mennä
halivilivoo - uusia löydät jotka ymmärtävät
sukuasikaan et itse ole valinnut
sinne vaan, hyväksy ja unholaan paina
vaikka ruuhkaa taitaa jo sielläkin olla
Suuntaat katseesi eteenpäin
nostat naamasi hymyillen
etkä nurkissa kulje, kuin lymyillen
oli sulla kova tinki kera pettureiden
nyt on uusi aamunkoitto
eiköhän samalla liene elämän voitto
nousen, kuin oppini saaneena, maksan kahvin,
hyvästelen tutun tarjoilijan
hymyilen rohkaisevasti ovenpieli-ihmisille
katson puutakin kadulla uusin silmin
ihan kuin olisi oksaansa tervehdykseksi nostanut
- oli ihan pakko sanoa ohikulkiessa, moi
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut