On lavvantaiaamu, pakkasta 10 astetta, ympäristö hehkuu pimeää.
Keittiössä oottaa kuppi kuumaa ja puoliksipoltetty savuke. Seinälle on
näkymättömällä musteella tatuoitu sanat 'ilo' ja 'tahto'. Niitä tuijotan aamukahvilla - mikä tuo päivälle ilon? Saanko tahdon valjastettua vihdoinkin siivotakseni yli äyräiden tursuavan vaatehuoneen? Saanko laitettua kirpparille turhuuksien turhuuksia. Vai istunko ja mietin ajatuksia joista ei ala polkuja mihinkään uuteen tapaan oivaltaa? Ilo - voi olla sitä että syön rosollia ja graavilohta.
Kyllähän sitä aina voi kuvitella pukeutumisesta parhaimpiinsa ja suoriutuvansa pienen kirjekäsilaukun kanssa korkkareissa jonnekin kattojen ylle, vaikkapa Pariisiin, Roomakin käy. Istua panoramaravintolassa viinipullo jääbucketissa ja maistaa kokin amouse bouchea ennen jotain alkuruokaa kunhan ei sisäelintä ole. Voisihan sitä sieltä, linnun perspektiivistä makustella maailman menoa, katsoa muuta kokoontunutta jengiä ja leikkiä mielessään arvuutteluleikkiä, kuka kanssaihmisistä mitäkin lienee. Jälkiruoan kohdalla, varmaan joku makuhermot jäädyttävä eikä suinkaan raikastava parfait, on viimeisen pöydän väki tutkimuskäsittelyssä, mutta huomaan maiseman hämärtyneen ja sulautuneen sumuun ja niinpä nousen pöydästä maksettuani - olin sitä paitsi hyvin tyytymätön koska ei ollut paikassa jallua antaa kahvin aveciksi. Hississä huomasin etten pöydässä ollut kertaakaan koskenut älypuhelimeeni siksi mielenkiintoisia olivat kanssaihmisten ilmeet, eleet, suhteet toisiinsa, suhtautuminen tarjoiluväkeen, asut, meikit ja kengätkin. Ja tapa millä nostivat viinilasin huulilleen.
Ja kun astun ulos rakennuksesta huomaan olevani kotiovella ja ulko-oven takana olevan 60 cm kinostunutta lunta. Ei muuta kuin käsilaukulla lumitöitä hommimaan.
Keittiössä oottaa kuppi kuumaa ja puoliksipoltetty savuke. Seinälle on
näkymättömällä musteella tatuoitu sanat 'ilo' ja 'tahto'. Niitä tuijotan aamukahvilla - mikä tuo päivälle ilon? Saanko tahdon valjastettua vihdoinkin siivotakseni yli äyräiden tursuavan vaatehuoneen? Saanko laitettua kirpparille turhuuksien turhuuksia. Vai istunko ja mietin ajatuksia joista ei ala polkuja mihinkään uuteen tapaan oivaltaa? Ilo - voi olla sitä että syön rosollia ja graavilohta.
Kyllähän sitä aina voi kuvitella pukeutumisesta parhaimpiinsa ja suoriutuvansa pienen kirjekäsilaukun kanssa korkkareissa jonnekin kattojen ylle, vaikkapa Pariisiin, Roomakin käy. Istua panoramaravintolassa
Ja kun astun ulos rakennuksesta huomaan olevani kotiovella ja ulko-oven takana olevan 60 cm kinostunutta lunta. Ei muuta kuin käsilaukulla lumitöitä hommimaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ja käsilaukulla lumitöihin?
Siinä vasta urakkaa.
Sivut