joskus, sitten kun

vielä on toivoa

huokaa rannaton meri
ja niiatessaan avaa elämän
saarelle, saarille, saaristoille

kun kaikki alkaa alusta
ja puhtaat rannat kutsuvat
elämänhenkeä, toivossa eläviä

kun muovi on hävitetty
kun tuska toisen puolesta laantunut
jään elämä laannut
--
ja aurinko, kirkkaampi kuin koskaan
kuu lähellä, marsin hehku kuin kekäleen
venuksen taistellessa olemassaolostaan

uusilla eläjillä paksut verkkokalvot
nahka suojaavan paksu ja parkkiiintunut
mutta käsissä kosketuksen herkkyyden oivallus
ja huulilla nauruksi taittuva hymy

kun ensimmäinen oras pulpahtaa
vulkaanisen maan pintaan
ja taivaalta sataa hapotonta vettä

- ja meri, meri huokaa kevyesti