Niinpä hän jäi.
Jätin kaiken taakseni. Kaikki mikä tähän astiseen elämääni oli kuulunut. Muistot, tunteet, arki, kaikki se.
Se oli mennyttä elämää.
Vaikka näissä tilanteissa aina pieni ikävän kipinä nousee kyyneleinä silmiini, en kuitenkaan antanut sen ottaa voittoa minusta. Ensi kerran elämässäni tiesin mitä halusin ja minne kuuluin.
Ensimmäisen kerran olin täysin varma päätöksestäni ja elämän muutoksesta. En koskaan palaisi.
Junassa istuskellessani ajatukset vaelsivat menneisyydessä ja tulevassa elämässäni.
Ajattelin menneitä lähi vuosia ja niiden tapahtumia.
Tilanteeni vuosi sitten. Silloin kun tapasin elämäni rakkauden.
Muistan ensimmäiset viikot jolloin tutustuimme. Elämäni parasta aikaa. Tiesin jo silloin, että olin mennyttä. Kuukauden sisällä rakastuimme ja näin onkin jatkunut. Se oli rakkautta.
Muistelin ensi tapaamistamme.
Marraskuinen tiistai-ilta lumisessa Helsingissä.
Jo niiden muutaman tunnin ajan tajusin, että kuuluimme toisillemme. Jotain sellaista mitä kokee vain kerran elämässään. Nauroimme, juttelimme, suutelimme ja rakastelimme. Emme nukkuneet koko yönä. Makoilimme peiton alla, ikkunalampun valossa ja juttelimme. Välillä nauroimme ja suutelimme. Aamuun asti. Olisin voinut jäädä siihen ikuisesti.
Muistelin kaikkea mitä olimme yhdessä tehneet menneenä vuotena. Se oli ollut kuin unelmaa josta ei koskaan tahtoisi päästää irti.
Kaikkia niitä sateisia kevät päiviä jotka vietimme yhdessä. Ne ihanat kuumat kesäpäivät mökillä. Talven kylmät pakkaspäivät.
Olin aina tiennyt muuttavani pois, mutta menneen vuoden aikana se tunne on vain vahvistunut.
Se on jotain mitä ei osaa sanoin kuvailla. Tunne joka vie mukanaan. Jotain mikä on tehtävä saadakseen elämästä elämisen arvoista. Näyttämään itselleen, että osaa tehdä unelmistaan totta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
