Olipa kerran pieni idyllinen kerrostalo, joka sijaitsi rauhallisella paikalla meren rannalla. Talon asukkaat olivat kuin yhtä suurta perhettä, he olivat kohteliaita toisilleen, järjestivät talkoita parantaakseen jo ennestään kaunista asuinpaikkaansa. Heillä kaikilla olikin tapana sanoa : ''merituuli aamuisin pitää mielen virkeänä''.
Eräänä tavallista harmaampana päivänä kohosi pienen kerrostalon eteen suurempi ja loisteliaampi kerrostalo, jättäen pienemmän varjoonsa. Asukkaat eivät voineet enää mennä parvekkeillensa katselemaan loputtoman kaunista merta aamukahvia juodessaan, heidän tuli tyytyä suuremman kerrostalon elementtiharkko julkisivuun. Suuremman kerrostalon asukkaat olivat tyytyväisiä upeaan näköalaansa ja he kohtelivat pikku-kerrostalon asukkaita töykeästi ja suhtautuivat heidän valituksiinsa alueen pilaamisesta vahingoniloisesti.
Kaupungin hallitus päätti kuitenkin rakentaa kauniiseen merenkainaloon vieläkin suuremman kerrostalon, ihan vain maamerkiksi. Näin tehtiin: suuri moderni miljonäärien kerrostalo kohosi jättäen kaikki kolleegansa mustan varjon taakse. Miljonääri asukkaat nauttivat huoneistoistansa, kohtelivat kaikkia muita epäkohteliaasti ja kaahailivat hienoilla autoillaan pikkukaduilla.
Pikku-kerrostalon ja keskisuuren kerrostalon asukkaat olivat kiukkuisia. Pikku-kerrostalon asukkaat syyttivät keskisuuren rakennuksen asukkaita ja he puolestaan kävivät aktiivisesti tihutyösotaa kaikkein suurimman kerrostalon asukkaita vastaan. Tilanne oli mahdoton.
Eräänä tavallisen harmaatakin harmaampana päivänä merenkainalosta löytyi kuitenkin suuri öljyesiintymä. Kaupunki päätti tehdä alueesta tuottoisan tehdasalueen. Harmaat piiput kohosivat pilviin asti, kaikki kerrostalot jäivät saastepilvien alle ja asukkaat voivat pahoin. Merenranta lainehti jätteitä ja saastevedet samensivat kristallinkirkkaan veden.
''Kuka voitti?'' Kysyn minä itseltäni, istuen pienen kerrostalon parvekkeella, haaveillen merinäköalasta..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
