Kuinka kaunis oletkaan silmissäni.
Valkoisessa mekossa,
hiukset takussa.
Hymyilet minulle,
ja naurahdat ujosti.
En pysäytä sinua
Puristan kättäsi kun kerromme,
kerromme rakkaudesta.
Sinä hymyilet minulle vieläkin,
vaikkakin kyyneleet silmissä.
Olet rohkea
ja niin upea.
En ole riippakivesi
Nyt joudun katsomaan lähtöäsi.
Kun juokset vapaana,
pyydät mukaasi.
En uskalla edes sanoa mitään
jotten itkisi.
Pudistan päätäni,
ja niin sinä lähdet.
En aio päästää koskaan irti
Selite:
noniin, ei aina uskalla rakastaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tykkäsin todella paljon tästä runostasi.Sopii kai jotenkin tämän hetkiseen mielentilaan.Loppu on hieno,jotenkin niin lopullinen ja lohduton.Tai voihan sen nähdä lohdullisenakin.
Hyvä runomuotoinen tarina, tai tarinamuotoinen runo, tyylipuhdas, yksityiskohdat sitovat kiinni elämään, vähän kuin hidastettu kuva menneestä hetkestä, kun on aikaa jälkikäteen miettiä, kelata tapahtumaa edestakaisin mielessään ja kiinnittyä merkityksellisen hetken jokaiseen yksityiskohtaan. Ja kaikkihan tietää, miltä tuntuu, kun joku ihana lähtee pois. Tavoittaa sen tunteen.