Ei, en tiedä

Kohtasimme uudelleen.
Se oli kuin taikuutta.
Siinä kuului käydä niin!

Rakastuimme uudelleen.
Oikeasti.
Kaikki oli hyvin.

Aina kun näin kirkkaana loistavat silmäsi.
Syvät hymykuoppasi.
Tunsin kuumaa paloa.
Sydämessäni.
Syvällä sydämessäni.

Heleä äänesi.
Se rauhoitti.
Suloinen naurusi.
Se sai sydämeni sykkimään.
Sykkimään nopeampaa.

Sitten näin vihasi.
Vihasta palavat silmäsi.

Pelotti.

Itkenkö?
Lähdenkö pois?

Ei.
En luovuta.

Jälleen näin hymysi.
Se oli kuin auringin paiste.
Auringon säteet kirkkaalla taivaalla.

Kaikki oli hyvin.
Olin onnellinen.

Kunnes surun kyynel taas vierähti poskelleni.
Silmiä poltti.
Poltti lujaa.
Kirveli.

Mitä teen?
Luovutanko?

Saisinko jälleen nähdä hymysi?
Kuulla naurusi?
Heleän äänesi?

Ei.
En tiedä.

Vierähtääkö karvas kyynel poskelleni?
Jälleen.
Silmäluomet paisuneet.
Kipeät.

Onko järkeä?

Toivoa kuulevani vielä kerran äänesi heleä?
Kuntea kädelläni poskesi sileä?

Ei.
En tiedä.