Tuho

Kuulin vain jarrujen kirskuntaa,
rämähdyksen,
sitten tuli hiljaista.

Katsoin äänettömällä katseellani,
kuinka savu nousi konepellin alta.

Tuulilasissa oli ruhjeita,
Ihme kun kukaan ei tullut siitä läpi.

Luonnollisesti, joku oli sisällä.
Kuulin vain heikkoa valitusta,
kuin pieni lapsi olisi ihmetellyt,
mikä äidillä on.

Katsoin autoa.
Bensa valui maahan ja savua tuli yhä enemmän.

Käänsin katseeni, ja lähdin kävelemään poispäin.

Hetken hiljaisuus.
Räjähdys.

Lensin ainakin kuusi metriä eteenpäin.

Makasin hiekkatiellä
Kasvot käänsin niin,
että voisin saada happea.

Tunsin kuinka otsaani ja poskeani kirveli.

Makasin vielä hetken maassa.
Sitten nousin.

Kosketin poskeani ja katsoin
punaisesta nesteestä täyttyvää kättäni.

Pyyhin käteni rennosti housujen takamukseen.

Vilkaisin ympärilleni.

Jotkut oksat kytivät hennosti tulta.
Tuuheimmat koivut olivat hiukka punaisina verestä.

Kaikki mitä autosta oli jäljellä
Oli levällään maassa
useina mustina kasoina.

Suljin silmäni ja avasin ne uudelleen.
Näky ei ollut kadonnut.

Se oli vain sumentunut.

Hieroin silmiäni tummenneilla käsilläni.
Mutta se ei auttanut.

Näköni heikkeni entisestään.

Se oli hetki,
jolloin maailmani musteni lopullisesti.