Vihdoinkin se on tapahtunut.
Päästin irti. SINUSTA. Viisi vuotta kiinni sinussa, vaikka rakastitkin toista.
Kun nyt nämä raskaat kahleet puoavat kolisten lattialle, tajuan olevani elossa.
Sehän oli kokoajan itsestäni kiinni, muista riippumatonta.
Polvillani lattialla, parkuen kuin minua ruoskittaisiin.
Päästin Sinut vapaaksi, etkä edes tunne sitä.
HEI! EN OLE ENÄÄ TIELLÄ!!!!
Kuulikohan se?
Ihan sama.
Nilkoissani ovat hitto 5 vuoden hiertymät kahleista, jotka ovat nyt poissa.
Nousen ylös, otan askeleen, kaadun.
Ulvon tuskasta ja nousen; tarkoituksenani yrittää uudestaan.
Askel, toinen, kolmas. Minä kävelen. Taas.
Koko maailma uudelleen edessäni, 5 rakkauslasien sumentamien vuosien jälkeen.
Lääkityksiä, itkua, terapiaa, masennusta. Kaikki nuo ovat nyt paskaisissa ruosteisissa kalhleissa lattialla.
Pidä hyvää huolta Hänestä, lupaathan?
Itkien ja nauraen samaan aikaan, menen ulko-ovelle, ja sytytän viimeisen tupakan.
Kahleet laitoin talteen, ikuiseen.
Olo on kevyt kuin enkelillä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
en nyt oikein osaa muuta sanoa, kuin hyvin oot kuvannu tuntees. Ja KYLLÄ, pidän huolta <3 niin mussukasta, kuin ystävistänikin.
Hmmm... Oho, tässä on valtavasta surua a sydämen tuskaa (tiedän tunteen.) Kahleesi olivat varmasti raskaat, mutta olosi helpottui... kaiketi? Minäkin yritän päästää irti hänestä, mutta se tulee olemaan vaikeaa <3 ^^
Suosikit--->
Vau. Tässä runossa on paljon tunnetta, tuntuu kuin joku tiputtaisi ne kahleet lattialle ihan vieressä, hyvin todellinen. Suosikkeihin menee.
Aivan upea, vahvoja tunteita olet saanut runoosi.
Mä tiiän miltä susta tuntuu..
olem pahoillani
haluaisin auttaa mutta en tiiä miten..
sori kaikest ja sori etten olen hän..