Istun 60-luvun kivitalossa ja sormeeni ovat kohmeessa. Kuuntelen ulkoista tuulen viimaa, seinän takaata kantaa pikkusiskoni tietokoneen musiikkia.
Oloni seesteinen, ei surua, ei tuskaa, ei hermostuneisuutta.
Tätä olen kaivannut, se on kuin kuppi teetä.
Luonto vielä nukkuu, mutta minä olen heräämässä.
Selite:
Joskus tarvitaan ihmisiä potkimaan hakemaan apua, ja tukiverkkoa. Ok päivä tipahtelee ja hyviäkin päiviä pilkistää useammin. Kunpa kevään aikana jatkuisi samaa rataa :)
Huonoja päivä vähemmän ja vähemmän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
