Viima repi katon irti ja näki kotiini.
Peitin itseni tiskirätillä,
levitin lakanan roskien päälle
ja suojasin käsivarsillani häntä,
jota rakastan.
Tuuli katsoi minuun nauraen
jäiset hampaat tanassa,
enkä mitenkään voinut puolustautua,
en häätää tunkeilijaa pois.
Ja vaikka se myöhemmin lähti,
laski katon paikoilleen,
nauru jäi kalisemaan nurkkiin ja tuolien alle,
ja minun rakkaani jalat
olivat kohmeessa kaksi viikkoa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno, tässä on hyvin raikkaita vertauskuvia siksi pidän :) et ole sortunut mihinkään kliseisiin.