Rakkauden onneton

Ruma metsänpeikko
Katseli nuorta paria joka
Oli hänen mielestään säälittävä ja heikko.

Kaunis keijukais neito
Nuorelle parille
Kenties jo hääkakkua leipo
Pysähtyi peikon luona

Rakkaus on jumalan luoma
Kun rakastat
Olet askeleen edellä
Elämäsi onnen tuoma
Kädessäsi kuninkaallinen värisuora
Palele se ei
Vaikka kotisi ei olisikaan palatsi kuninkaan sinulle suoma.

Peikko tuimana tuijotti
Äkkiä muisti sen mitä vanhoilta viisailta ikäänkuin itsestään oppi

Hetken mietti
Sitten avasi suunsa
Niin. Ihmisellä on se
Lisääntymisvietti

Rakkauden vala
On yhtä ohimenevää kuin vasta äskön syömäni välipala
Kyllähän se täyttää
Loppujenlopuksi aika kuitenkin terävät kyntensä näyttää
Kiveen iskee heinähangon
Löytää kaapista sinne kuulumattoman luurangon
Hetkenpäästä huomaatkin istuvasi taas yksin
Keskellä metsää
Nokassa tutun ja turvallisen kannon

Rakkaus saa sinut haluamaan kakusta suuremman palan
Ihan sama olisit sitten vannonut minkälaisen valan
Kun käteesi saat ihan loppuunkalutun kalan
Sinun on suorastaan pakko pyydystää uusi saalis

Mikään ei ole ikuista
Nämä sanat muista

Vaikka rakkautta elämäänsä miten haalis
Varjo tekee onnesta saaliin
Onnen askel painaa
Lopulta pysähtyy
Reikä se tulee suurempaankin haaviin
Vain multa tänne ihmisestä jää
Kenties se on ainoa
Joka on pysyvää

Himottuna
Haluttuna
Keijukaisen luut
Loppuuasti kaluttuna
Kenties vielä samalla paikalla makaapi

Kuin pientä kultahippua
Kantaa peikko pientä luupalaa
Ei anna sen taskustaan missäännimessä tippua
Tarpeen tulee vai mitä kuu
Jokainen tarvitsee joskus hammastikkua
Näin on peikolla hymyssä suu
Kunnes luokse hiipii nälkä
Ja peikkoa uudelleen kutsuu