Se ei tiennyt kivusta vielä mitään,
kun yski verta vessan lattialla.
Sen itkuiset silmät olivat säikähtäneet,
erilaista pelkoa kuin aiemmin.
Tähän saa loppuu mun polttaminen,
se sai sanottua.
Mutta pitkiä savuja ei laskettu.
En uskonut sen kestävän maanantaihin,
ja sen kädet tärisi vettä juodessa.
Ja miks mä säälin sitä niin paljon,
vaikka itken ja odotan joka ilta.
Vastaisi edes kun sille soitetaan,
ja nyt sillä on vain minut,
vessan ruudullisen maton jälkeen.
Ensimmäistä kertaa mä pelkään, oikeesti, sanoi.
Olisin voinnut sanoa saman,
ensimmäistä kertaa, meidän puolesta.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
