Hiekkaa

Veden pinta oli jäätynyt,
äänettömyys kadotti kaiun
jota yksinäinen ikävä lauloi laiturilla.

Sinä viileänä yönä särkyi,
muutakin kuin ääni
Särkyvä kristalli jakoi valoa kuusta
lopulta kadoten.

Ehkä odotin vielä meitä,
vaan toinen oli iäksi mennyt.

Minä kutistuin, olin pieni, kylmä ja kova,
ja kirvelin hajotessani hiekaksi.

Ei kuunsiltaa, ei kaksia käsiä,
Vain huurteinen maa
ja kasa kysymyksiä.