joskus

tää on aika vaarallista sanoo mutta mulla on just nyt ihan helvetinmoinen ikävä sua

mä en osaa tasapainotella järjen tai tunteen välillä
se on jompikumpi

jos ajattelisin järkevästi en ikävöis sua niin hirveesti
mut kun ajattelen vaan tunteilla

jos oisin vaan hiljaa

oot luultavasti niin helvetin kyllästynyt mun sekoiluun

haluisin niin taas pitää sua sylissä ja pussata sua
mutta tiiän että se aloittais vaan
koko saman homman alusta

oonko mä oikeesti näin vaikee ihminen?

toivon vaan etten ois yhtä vaikee sulle
kuin oon itselleni