tahroja

kylmän viiman viiltäessä
kipeästi
hymyilen sille
ja se pakenee pois

nostan leukaani ylemmäksi
etten näe
polkuni kiviä
vaikka sattuisivat

pysähdyn katselemaan
linnun laulua
mihin muka kiire
valmiissa maailmassa

olenko onnellinen
vai muka onnellinen
sillä ei vaan ole väliä
kunhan olen tässä

vaikkei ole viaton
voi silti olla puhdas
sitä kaikki eivät ymmärrä
vähiten minä

en katso enää peiliin
liian usein
ei kukaan ole täydellinen
ja tahratkin voi pestä

peilistä ja minusta