Olen istunut poterossa 
tylyn pitkään,
sitä aina ei oikein edes tajua.
On parempi sanoa ei kaikkeen, aivan kaikkeen ei.

Hyvän mielen marraskalenteri,
se vasta oli jotakin.

Pelko on jumittunut rintakehään,
enkä tajua nousta juoksuhaudasta,
en, vaikka lambadaa
laitettaisiin volakaakossa
torilla soimaan, ja väki mönkisi
rapukävelynä joukkopsykoosissa 
lumihankeen.

Aika monta tärkeää
piti jonkun käydä
sähläämässä.

Olen miettinyt, josko lanseeraisin 
alkuainekortit, joissa jokaisessa olisi
muistisäännöt.

Esimerkiksi Ar on vähän
niin kuin lisätty todellisuus,
sitä ei näe, mutta näkee.

Se olisi lohtukortti.