Kynnetyn pellon reunaa kävelen, jälleen
Isä tätä peltoa vuokseni ikänsä niittänyt,
siitä häntä olenko koskaan kiittänyt
Vaan ei sisukaan loputtomiin
kivenkovaa miestä nöyrää kanna
Savista maata kädessäni puristan,
sen kerran omistan
Vaikka sen arvoinen ole en
Pellot ja metsät ylpeänä isä pojalleen antaa
mutta niiden painoa jaksanko kantaa
Olen kuin savi,
sade siihen paljon nopeammin jäljen jättää
kuin kiveen
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
