Nimetön

Sanotaan, ettei kipu ole ikuista.

Miksi se sitten vielä viipyy luonani.

Sanotaan, että siihen voi hukkua.

Miksi sitten olen edelleen pinnalla.

Olisiko helpompi tosiaankin käpertyä kun se käskee.

Piilottaa sen kuin aarre.

Varjella sitä kuin lasta.

Tuuditan sen taas hetkeksi uneen.

Koska en saa sitä kuolemaan.

Voin peitellä sen hetkeksi piiloon.

Mutta se jää silti sinne odottamaan.

Että se saa hiipiä luokseni.

Heti kun ajatukseni poikkeaa sen polulle.

Eikä auta, vaikka manaan sen pois.

Se jää.

Heikkoudeksi minä kutsun sitä.

Siellä se uinuu.
Edelleen.
Enkä saa sitä katoamaan.
Vain hetkeksi hiljentymään.

Uinu rauhassa.
Näemme sitten taas.
Kun sen aika koittaa.