Mamma on kalju.

Mami pyörittää pyykkinarulla roikkuvaa punajuurisalaattia pitkin Osakaa ja pyyhkeiden repivä nauru muuttaa pyykkipoikien väriä.

"Nams nams nams" hokee pienet maamultiaiset ruohonjuuritasosta kun yritän kiskoa niiden sienihattuja pois.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena ei ole juuri mitään ja mamin kalju päälaki kiiltää kuivempana kuin aurinko.

Hieman sekavana kävelen alkemian kolmen portaikon läpi kohti järisyttäviin mittoihin paisunutta puhelinta.

"Ne on niitä naituja tapauksia ne vaimot" se sanoo ja kiillottaa omenaa syljellään.

Joskus tuntuu kuin olisin porsas jonka suuhun tuo omena paiston alussa tungetaan, mutta ajatuksieni epämääräisyys kertoo että rakkautta ei ole eikä tule.

Kun viimeisen säkeistön aikana pääsen tunnelmaan, en enää muista minne se pupu meni ja unohdan kysyä tietä pieneltä traktorilta, joka heitteli neitiäni männynkävyillä.

Vaaleanpunaista tekstiä odotellessani unohdan runoista koostuvan todellisuuden ja suden kitaan ryömiessäni annan kuvitelmieni muuttua morfiiniksi.

LSD:tä aamupalaksi, ryystetään pilvetkin taivaalta. Aurinkoahan tässä autetaan kun ei uskota rakkauteen tai tahdota myöntää että toinen satuttaasatuttaa kun piirtää verisiä sydämiä pitkin kuvagallerian seinämää.

Mamin avulla heitetään arkisto metsään ja yhyyEläMäONK1pUa kaivautuu takaisin ruohoverhon alle.