Vanhempi sisareni soitti, kun olin syömässä. Se kysyi milloin olen tulossa maalle ja tarjosi sisäpelikenkiä. Ne olivat jääneet hänen pojaltaan pieniksi ja melkein käyttämättä. Kysyi voisinko tehdä sille kauppakassin tai pari jostain hauskasta kankaasta. Voisinhan minä. Vaikka vastineeksi kengistä. Ne olivat kuulemma kullan väriset. Varmaan jokin hikipajamerkki, ajattelin ja mutisin “Varmaan aika hauskan näköiset” suu täynnä ruokaa.
Poika oli kuulemma innoissaan seuraavana päivänä alkavasta hiihtolomasta. Pääsisi pois koulusta. Sitä kiusattiin siellä. Kaverit olivat pukuhuoneessa sanoneet homoksi. Sisko sanoi ottaneensa asian jo puheeksi ja kitkevänsä kiusaamisen pois heti alkuun. “Meidän poikahan ei ole homo” se julisti hurjana ja minä vain mietin että mistähän sisko sen voisi tietää. Poika ei ollut enää lapsi. Kyllä se tiesi jo mitä rakastaminen ja suuteleminen oli. Minä olin kuullut mitä ne leikkivät lastenhuoneessa. Laittoivat valot pois ja hihittivät sitten. Leikkivät kuulemma jotain hiljaista ja kivaa porukalla. Minun oli vaikea pidätellä naurua.
Jokaisessa valheessa on jotain totta. Kyllähän siskokin sen tiesi ja paremmin, kuin minä. Se oli minun iässäni valehdellut mutsille ilkeämmin, kuin minä ikinä. Pikkusisko ei osannut valehdella, tai sitten ei teiniuhmassaan viitsinyt.
Sisko ei tarvinnutkaan pojalle lapsenvahtia loman ajaksi, vaikka olisin minä voinut mennä. Mies tekisikin iltavuoroa. Saisin minä kyllä muutenkin tulla käymään, jos haluaisin nähdä kavereita kylältä, mutta en usko, että kukaan edes olisi kotonaan. Oli niin monta parempaa paikkaa olla, kuin autioituva kylä.
Se varmisti vielä, että tulisin sunnuntaina iltapäivällä. Hyvä, he tulisivat sitten illalla käymään. Näemme silloin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
